sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hirveetä kiirettä on taas pitänyt ja en oikein kerkeä tänne päivitellä mutta yritän aina keritessäni niin tekemään. Mulla on puhjennut joku aivan ihme ihotauti jonka ihotautilääkäri veikkasi atooppiseksi ihoksi nyt on sitten rasvattu lääkerasvoilla ja syöty jos vaikka mitä pilleriä. Jouduin myös lopettamaan dukanin koska se oli aivan liian yksipuolinen ja ravinto köyhä. Nyt ollaan pyritty syömään terveellisesti ja meinasin myös että voisin ottaa rutistuksen jouluun ja olla sinne asti herkuttomalla, kun tässä pieni muotoista lipsumista on ollut jo pidemmän aikaa.

Nyt alkaa muuten huomaamaan jo ärsyttävästi vaatteista kun ovat jääneet suuriksi. Mikään vaate ei tunnu kaapista enään hyvältä. Alkaa vaan ärsyttää kun pukee sieltä jotain päälle kun kaikki roikkuu. Toki se on positiivinen asia mutta ärsyttävä siinä mielessä kun ei ole mitään vaatteita mitä pukea.

Paino on tosiaan pudonnut vaikka en enää dietillä ole ollutkaan. Perjantaina en ehtinyt punnita mutta nyt näin maanantai aamuna se oli 73,5. Toivottavasti perjantaina nähtäisiin jo 72 alkavia lukuja.

Nyt pitääkin alkaa valmistautua töihin!


2 kommenttia:

  1. hello! "outoa ihotautia" on liikkeellä. On nyt tullut joka tuutista, omat sukulaiset ja tutun tutut, jotka ihmettelee tästä mystisestä ihotaudista. Ite kärsin paraikaa samaa. Lääkäri tehnyt jo 2 eri diagnosia ja tän viikon pe ihotautilääkärille, ihotauti ollut jo yli kuukauden verran. Käy tsekkaan blogista, onko saman tapaista/näköistä(?).
    Tsemppiä kuitenkin!

    VastaaPoista
  2. Moikka! Joo mulla kanssa näppylät olivat märkiviä joten ensimmäiseksi epäiltiin kanssa märkärupea ja yhden lääkärin epäilys oli syyhypunkitkin vaikka näppyjä ei paikoissa ollut joissa ne normaalisti viihtyvät. Ihotautilääkäri sitten sanoi tämän olevan atooppista ihoa ja sain kortisoonia ja antibioottia sekä jotain rasvaa ja nyt on helpottanut niin ettei kutise enään. Päänahkani on kuitenkin edelleen täynnä kyseisiä märkiviä täpliä mutta voiton puolella aletaan toivottavasti jo kohta olemaan.
    Tsemppiä sullekkin!

    VastaaPoista